tiistai 19. lokakuuta 2010

Päivitystä

Vähään aikaan ei ole tapahtunut mitään ihmeempää. Olen lähinnä keskittynyt töihin ja arkeen. Ostimme Iriksen kanssa siivousvälineitä tähän asuntoon ja laitoin paikat kuntoon. Kuten kuitenkin kuvista näette, ei tästä ihan luksushuvilaa saa väännettyä! Mutta kotoisaksi tunnen oloni ja olen levittäytynyt tavaroitteni kanssa asuttamaan tätä pikku mökkiä.
Ostin myös vedenkeittimen jotta voin tehdä pikakahvijauheesta päiväkaffit. Juhlistimme ostosta naapureiden (2 vapaaehtoista saksasta) ja Iriksen kanssa juomalla kahvia ja syömällä suklaata puutarhassa. Nam nam!

Eilen valmistimme töissä asiakkaiden kanssa ruokaa (kanaa ja riisiä, ylläri) ja söimme yhdessä. Ruokailun aikana käytiin kiivasta keskustelua mm. politiikasta ja Suomesta. Ihmiset täällä ovat erityisen kiinnostuneita Suomen sääoloista ja Nokia tunnetaan. Muutenkin suomalaisena saa mielestäni ihan hyvää kohtelua, mutta kannattaa varoa ettei hyväksi tunnetun suomalaisen elintason vuoksi veloiteta ylimääräistä ostoksilla. Muutenkin hintataso on täällä aika kallis. Olen verrannut joitan sekä Israelissa että Suomessa myytäviä tuotteita, ja monesti täällä ne tuotteet ovat kalliinpia. Jotkin ruoka-aineet kuitenkin ovat usein edullisempia, ja vaatteita saattaa löytää ihan muutamalla eurolla. Laatu on toki sitten ihan eri asia.
Olen myös löytänyt yhden (!) pankkiautomaatin josta saan nostettua rahaa visa electronillani! Varmasti muistakin saa, mutta tod. näk. vain pienempiä summia, kuten äitini hoksasi vinkata. Pankit ovat iloisempia kun nostat useammin (komission vuoksi).

Tänään minulla on ollut vapaa päivä, tosin yön taas päivystän. En tehnyt mitään erikoisempaa, rentouduin lähinnä ja kävin kaupungilla. Testasin paikallisen McDonaldsin, joka ikävä kyllä oli suuri pettymys (vaikka minulla ei muutenkaan ole kovat odotukset mäkkärin suhteen edes Suomessa).

Sain hyviä uutisia Suomesta. Äiti ja mummi ovat varanneet lennot Israeliin. Myös rakas ystäväni Hannele (jolla on tänään syntymäpäivä, onneksi olkoon!) suunnittelee reissua tänne. Tervetuloa vaan! :)

4 kommenttia:

  1. Muista pitää ne sekelit erillään seteleistä!

    VastaaPoista
  2. Shalom!

    Täälä sitä 7:ttä yötä HH:ssa tehdään.
    Tsemppiä!
    t. nattugla Artsi
    Laila Tov

    VastaaPoista
  3. Shalom Arto!

    Kiitos viestistä! Ja layla tov takaisin!

    Toivottavasti et enää tätä lukiessasi kuitenkaan ole enää yötyössä, vaan vapailla rentoutumassa.

    Terveisiä HH:uun!

    VastaaPoista